Ajanvaraus

Yläraajakivut ja tuntohäiriöt

Olkanivel on kehon liikkuvin nivel ja siten altis monenlaisille ongelmmille. Olkanivel saattaa kipeytyä esimerkiksi väärien ja rasittavien työasentojen, liian rankan kuntosaliharjoittelun tai kaatumisen aiheuttaman tärähdyksen seurauksena. Myös ikä vaikuttaa vaivojen yleisyyteen ja ne lisääntyvät 40-ikävuoden jälkeen.

nuolialas

Yläraajakivuille ja tuntohäiriöille voi löytyä selkeä syy esimerkiksi kaatuminen tai muu fyysinen trauma. Usein selkeää syytä ei löydy, vaan kipeytyminen on asteittaista voi johtua esimerkiksi työasennosta, elintavoista tai muista ongelmista, jotka ajan mittaan alkavat vaivata hoitamatta jääneenä.

Olkapään monimutkaisen luonteen vuoksi perusteellinen tutkimus ja diagnoosi on tarpeen todellisen syyn löytämiseksi kipuun tai liikerajoitteeseen. Huolellisella diagnoosilla, yksilöllisellä hoidolla ja kuntoutuksella pureudun oireiden taakse itse vaivan syyhyn.

Kiertäjäkalvosimen oireyhtymä

Olkaniveltä ympäröi lihasten ja jänteiden muodostama kiertäjäkalvosin. Näiden lihasten ja jänteiden hyvä kunto on tärkeää olkanivelen vakaudelle. Kiertäjäkalvosin on nuorella ihmisellä luja, mutta iän myötä jänteen rappeuma heikentää sen lujuutta.

Tavallisin oire on liikekipu olkapäässä ja olkavarren ulkoreunassa. Olkapään nostaminen varsnkin sivusuunnassa aiheuttaa kipua ja esimerkiksi vaatteiden pukeminen on hankalaa. Olkapäätä särkee myös öisin häiritsevästi varsinkin kylkiasennossa nukkuessa.

Limapussin tulehdus eli bursiitti

Limapussi on nesteen täyttämä pussi (bursa), joka vähentää lihasten, jänteiden tai luiden välistä hankausta ja tasaa rasitusta. Olkapään limapussi voi tulehtua, jos siihen kohdistuu liikaa rasitusta tai toistuvia iskuja. Myös jotkut sairaudet kuten reumaattiset tulehdukset voivat altistaa bursiitille.

Oireet saattavat muistuttaa kiertäjäkalvosinoireyhtymän oireita, mutta ovat yleensä rajumpia niin, että kaikki olan liikuttelu on kivuliasta.

Jäätynyt olkapää nk. frozen sholder

Niin kutsuttu jäätynyt olkapää aiheuttaa jäykkyyttä ja kipua olkapäässä. Oireet muistuttavat alkuvaiheessa kiertäjäkalvosimen vaivoja ja voidaan sekoittaa niihin. Oireet alkavat tyypillisesti vähitellen, pahenevat ajan myötä ja saattavat kestää 1-3 vuotta.

Jäätyneen olkapään kehittymisessä tunnistetaan kolme vaihetta joista jokainen voi kestää kuukausia.

  1. Tulehdusvaihe, jolloin kipu pahenee asteittain ja olkapään liikerata alkaa vähentyä.
  2. Jäätymisvaihe. Kipu voi alkaa vähentyä tässä vaiheessa. Olkapääsi tulee kuitenkin jäykemmäksi ja sen käyttäminen vaikeutuu entisestään.
  3. Toipumisvaihe, jossa olkapää alkaa parantua. Joillakin ihmisillä kipu pahenee yöllä häiriten unta.
Kampin Kiropraktiikka

Olkanivelen ahtaus

Ahdas olkapää on tyypillinen aikuisiän oireyhtymä, joka rajoittaa niin työntekoa kuin liikuntaakin. Vaiva syntyy yleensä kroonisesta rasituksesta jolloin olkanivelen tilavuus pienenee ja olkanivelen rakenteet ärsyyntyvät ympäröivien luisten rakenteiden paineeseta. Jänteissä voi olla tulehduksen lisäksi myös tapaturman tai rappeutumisen aiheuttamia repeämiä.

Usein vaiva helpottuu terapian ja olkapäähän kohdistuvan rasituksen välttämisen myötä, mutta se saattaa myös uusiutua mikäli ylläpitävästä kuntoutuksesta ei pidetä huolta.

Kampin Kiropraktiikka

Kaularangan välilevypullistuma (välilevytyrä)

Kaulanikamien välilevyn rappeuma voi aiheuttaa välilevyn sisuksen pullistumisen selkärangan lateraalikanavaan ja aiheuttaa hermojuuripinteen. Hermojuurten ärtymisen aiheuttama kipu voi heijastua sitten myös olkavarteen ja koko käteen aina sormiin asti niin, että jo pelkkä käden vapaa riiputtaminen on hyvin kivuliasta.

Kampin Kiropraktiikka

Yläraajan puutuminen, pistely tai tunnottomuus

Kaularangan tai yläraajan ääreishermopinteet voivat aiheuttaa tuntomuutoksia kuten puutumista, kipua, väsymistä ja verenkiertohäiriöitä yläraajan eri alueille. Selvitämme todennäköisimmät syyt ja ongelman aiheuttajat jonka perusteella laadimme hoito- ja kuntoutussuunnitelman ongelman helpottamiseksi.

Kampin Kiropraktiikka

TOS: Thoracic Outlet -syndrooma

Yleistermi kaularangan ja kainalon välisen alueen neurologisten rakenteiden puristukselle. Ongelmassa ovat yleistä pitkään jatkuneet niskahartiaseudun biomekaaniset muutokset jotka johtavat vaihteleviin yläraajan kipuihin ja tuntohäiriöihin.

Kampin Kiropraktiikka

Tuo vaivasi hoidettavaksi

Tule ja kerro tuki- tai liikuntaelimistösi ongelmista, niin ratkaistaan ne yhdessä!

Ajanvaraus